Huulilta lukien
hiljentyi rukoukseen
sisällämme asuva hiljaisuus
täytyy löytyä uudelleen
Saatamme tahattoman kevytmielisesti vitsailla kuuroudesta, paitsi jos se iskee meihin. Mutta ei kuurous vie huumorintajua. Se voi jopa saada uusia ulottuvuuksia. Näin olen huomannut monesta ihmisestä, että huumori kukkii, kun ihminen kokee että häntä arvostetaan ja että hän saa olla yksi meistä. Yhdessä oppilaitoksessa, jossa opiskelin, otin viittomakielen tunteja, ystävystyin kahden kuuron kanssa, mutta häpeäkseni tunnustan, että en muista siitä kielestä juurikaan paljoa, koska se tuntuu vaikealta ja sitä ei tule käytettyä. Hetkeksi syntyi yhteys. Ja olen siitä iloinen. Mietin kun katsoin erästä ohjelmaa, jossa ihminen sokeutui ratsastusonnettomuudessa. Tämä tarina ei ollut tosi, vaan saksalainen telenovela Lemmen viemää. Siinä kuitenkin käsiteltiin aika hyvällä painopisteellä sokean elämää. Pysytään siinä kuuroudessa. Emme tiedä miltä kuurosta tuntuu, vaikka koittaisimme kuvitella. Mutta se on pienoinen puute siihen verrattuna, millainen on asennevamma. Meillä ei ole oikeutta suhtautua toisiimme nenänvartta katsoen milloinkaan. Vaan ajatella itsemme samaan tilanteeseen ja mitä itse tekisimme. Toisia ihmisiä pitää kunnioittaa, vaikka heillä olisi liikuntarajoitteinen vamma, aistielinvamma tai mikään muu. Samoin mielenterveyspotilaat tarvitsevat ihmisarvonsa ja tukea ystäviltä. Ihminen tarvitsee sosiaalisia kontakteja. Annetaan heille mahdollisuus tulla kuulluksi eri tavoin ja että he saisivat kokea olevansa samalla viivalla. Olemme kuitenkin samassa maailmanlaajuisessa veneessä.
Luokka: Elämä || Comments Off
Myötäeläen, sydämellään nähden
tunnustellen löysi yhteyden
mitä me muut emme nähneet
hän tiesi ennestään
hän osasi kuunnella
ja erottaa olennaisen
Luokka: tunteet, Elämä, usko || Comments Off
Määritit hetken
vuoden, päivän ,tunnin
tavan ja paikan jossa synnyin
suo minun huomennakin elää
olla ihminen, kuva Jumalan
saisin oppisin hetki hetkeltä mihin minua johdatat
Luokka: Elämä, usko, runot || Comments Off
Aina ei ole pahasta olla ajatuksia vailla
Ei täyttymys milloinkaan tule tavaroista
ja määrästä nautinnon
vaan olemisen tarkoituksesta
elon siementen löytämisestä
katso ihmistä
sieluasi kuuluta
sieltä löydät
vastauksen
Luokka: usko, runot || Comments Off
Kenen on syy
kun ihminen tuhoaa
tai tappaa
Kysytään missä oli Jumala
kun paha mellasti keskellämme
Entä jos kysyisimme
ihmisrukalta
kuka kutsui tuholaisen
ihmisen perivihollisen