KS Joensuun piispa Arseni

Kirjoittanut: Hannu Pyykkönen

Korkeasti siunattu Joensuun piispa Arseni (siviilinimeltään Jorma Heikkinen) on syntynyt v. 1957 Lapinlahdella.

Hän kirjoitti ylioppilaaksi Lapinlahdelta, jonka jälkeen hän on suorittanut Suomen ortodoksisen pappisseminaarin v. 1983 ja teologian maisterin tutkinnon. Lisäksi hän on opiskellut Leningradin hengellisessä akatemiassa ja Ateenan yliopistossa. Hän valmistelee lisensiaattityötään Joensuun yliopistossa.

Jorma Heikkinen vihittiin munkiksi ja diakoniksi Leningradissa ja liityttyään Valamon luostarin veljestöön, hänet vihittiin pappismunkiksi (munkkinimellä Arseni, Karjalan valistaja pyhittäjä Arseni Konevitsalaisen mukaan) v. 1986. Pappismunkki Arseni toimi Uuden Valamon luostarin varajohtajana vuodesta 1989 alkaen ja hänelle myönnettiin arkkimandriitan arvo v. 1997.

Apulaispiispaksi hänet valittiin kirkolliskokouksessa lokakuussa 2004 ja tammikuussa 2005 asetettiin virkaansa, nimikkeellä Joensuun piispa. Apulaispiispalla ei ole omaa hiippakuntaa ja hän toimiikin arkkipiispan avustajana Karjalan hiippakunnassa toimipaikkanaan Kuopio.

Kts. tarkemmin: -> Ortodoksi.net/Piispa Arseni

Ortodoksi.net

Torstai, Joulukuu 6, 2007