Sovintosunnuntain ehtoopalveluksessa 22.2.2009
Kristuksessa rakkaat isät, veljet ja sisaret!
Juuri toimitetun ehtoopalveluksen myötä olemme tulleet kirkkovuoden kierrossa suuren paasto alkuun. Paasto on, kuten palveluksen virrelmästikiirassa sanotaan, ”otollinen aika” ja ”parannuksen tekemisen aika”. Apostoli Paavali kehottaa meitä luopumaan pimeyden teoista ja pukeutumaan valon aseisiin, mutta ennen muuta pidättäytymään toisten tuomitsemisesta. Kirkkoveisussa meitä kehotetaan paastoamaan ei vain ruumiillisesti, vaan myös hengellisesti, katkaisemalla kaikki vääryyden kahleet, antamalla nälkäisille leipää ja saattamalla kodittomat koteihin.
Paaston, kuten kaiken muunkin kilvoittelun edellytyksenä on anteeksiantaminen ja sovinto. Herran rukouksessa pyydämme päivittäin Jumalaa antamaan velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme. Tässä kaikkien kristittyjen tuntemassa rukouksessa ihmisten keskinäinen anteeksiantaminen liitetään Jumalan ja ihmisen välisiin suhteisiin. Millä mitalla me mittaamme, sillä meitäkin mitataan. Viha, kauna, katkeruus ja kateus sydämessä on mahdotonta rukoilla, paastota tai kilvoitella. Emme lähde paaston taipaleelle yksin, vaan yhdessä; siksi keskinäinen anteeksianto ja sovinto, rauha ja rakkaus on kaiken lähtökohta. Viha, eristyminen ja jakautuminen ovat todistuksena synnin vaikutuksesta maailmassa. Kristus on kutsunut meidät uuteen elämään, vihan sijasta rakkauteen ja katkeruuden sijasta anteeksiantamiseen. Se, joka kantaa sisässään vihaa, katkeruutta ja kateutta, kärsii itse eniten. Anteeksiantaminen ja anteeksi pyytäminen vapauttavat meidät sisäisestä painolastista. Sovinto merkitsee paluuta yhteyteen ja rakkauteen.
Ei ole kuitenkaan helppo pyytää, eikä helppo myöskään antaa anteeksi. Väärä ylpeytemme estää meitä oma-aloitteisesta sovinnonteosta. Kirkon kokemus ja traditio tulevat tässä ihmisen heikkouden avuksi. Pian aloitamme kirkon tälle päivälle säätämän erityisen sovintomenon, jossa pyydämme toisiltamme anteeksi teoin, sanoin tai ajatuksin tekemiämme rikkomuksia. Näin tämä pyhän ja suuren paaston aattopäivä ei ole vain laskeutumista paastoon eli laskiaissunnuntai, vaan se on myös sovinnon ja anteeksiannon päivä eli sovintosunnuntai. Pyytäessämme ja antaessamme anteeksi me asetamme Jumalan kaikki peittävän, anteeksiantavan rakkauden keskinäisten erimielisyyksiemme, kaunojen ja katkeruuden väliin ja anomme Häneltä anteeksiantavaa mieltä, sekä voimaa voittaa ylpeytemme ja kärsimämme loukkaukset.
Tehtyämme sovinnon ja niin vapauduttuamme omantuntomme turhasta painolastista, me voimme lähteä paastomatkallemme iloisin ja keventynein mielin. Pyytäessämme toisiltamme anteeksi, kirkossa lauletaan samanaikaisesti pääsiäisen ylösnousemusveisuja. Näin jo heti matkan alussa meitä muistutetaan sen päämäärästä – ylösnousemisen kirkkaudesta ja ilosta, eikä se ole vain paastomatkamme päämäärä, vaan koko olemassaolomme täyttymys. Mitä vakavammin ja tunnollisemmin me vaellamme paaston tietä, sitä syvemmin ja aidommin me kykenemme ottamaan vastaan meille lahjoitettavan ylösnousemisen ilon.
Pyhä Johannes Krysostomos opettaa: ”Paaston aikana kaikki tavallisesti kysyvät, montako viikkoa kukin on paastonnut. Mutta mitä hyötyä on, jos vietämme paaston ilman hyviä tekoja? Jos joku sanoo: Minä olen paastonnut koko 40:n päivän ajan, sano sinä: Minulla oli vihamies ja minä tein sovinnon, minulla oli tapana puhua pahaa ja minä luovuin siitä . . . Jos me paastoamme pidättymällä vain ravinnosta, niin 40 päivän kuluttua on paastokin kulunut. Mutta jos me pidätymme synneistä, niin tämän paaston mentyä se vielä jatkuu ja meille on oleva siitä jatkuvasti hyötyä.” – Pyhä ja suuri paasto on tarkoitettu meidän sielujemme ja ruumiittemme parhaaksi, meidän pelastustamme varten. Suokoon ihmisiä rakastava Jumala, että nyt alkavan paaston aikana me voisimme rauhassa ja rakkaudessa kulkea edes vähäisen matkan synnin pimeydestä kohti Jumalan tuntemisen valkeutta. Olkoon Hän itse siunaamassa paastokilvoitustamme, jotta siitä tulisi meille jokaiselle otollinen aika ja parannuksen tekemisen aika.
Aamen.
Piispa Arseni
(sovintosunnuntain ehtoopalveluksessa Mikkelissä 22.2.2009 pidetty opetuspuhe)