Pyhiinvaelluksella

Huhtikuun lopulla olin mukana viikon kestäneellä ekumeenisella pyhiinvaellusmatkalla. Seurueeseemme kuului liki viisikymmentä henkeä maamme kolmesta historiallisesti vanhimmasta uskontokunnasta. Mukana oli ortodokseja, katolisia ja luterilaisia. Matkamme kohteena oli keväinen Italia ja siellä kooltaan ja menneisyydeltään toisistaan poikkeavat kaupungit Assisi ja Rooma. Assisi tunnetaan ennen muuta pyhästä Franciscuksesta, jonka jalanjäljille tuhannet katoliset pyhiinvaeltajat suuntaavat vuosittain. Pittoreski, siisti kaupunki on kuin koru Subasio -vuoren juurella. Assisin kaupungin vanha keskusta on kooltaan pieni, joten liikkuminen kohteesta toiseen sujuu vaivatta jalkaisin. Myös läheinen San Damianon luostari ja vuoren rinteellä olevat munkkien vanhat rukouspaikat ovat kävelymatkan päässä. Eräänä päivänä vaelsimme Subasio -vuoren rinteellä olevaan Eremo delle Carceriin. Matkan ajan luimme mielessämme Jeesuksen rukousta hiljaisuuden vallitessa. Välillä pidimme lyhyitä levähdystaukoja, koska nousua kertyi kolme kilometriä rinnettä kiemurtelevaa tietä aina kolmensadan metrin korkeuteen. Taukojen aikana matkanjohtaja luki pyhän Franciscuksen elämäkertaan liittyvää kertomusta siitä, mistä tulee täydellinen ilo.

Kertomus täydellisen ilon saavuttamisesta on merkillinen ja ainakin ensilukemalla myös paradoksaalinen. Talvisessa sateessa ja myrskyssä luostariin tulevia väsyneitä ja nälkäisiä veljiä ei kertomuksessa päästetä portista sisään, vaan solvaten jätetään sään armoille. Sitkeä pyrkiminen sisään saa portinvartijan lopulta menettämään malttinsa ja pieksämään kolkuttajat kepillä pahanpäiväisesti. Vastoinkäymiset ja epäasiallinen kohtelu tuovat kertomuksen mukaan vaeltajille lopulta täydellisen ilon. Se on mahdollista vain sillä edellytyksellä, että matkalaisilla on nöyryyttä ottaa koettelemukset vastaan ja ymmärrystä nähdä niiden tuottavan iloa.

Rooman käyntikohteet edustivat jakamattoman kirkon historiaa ja vaiheita. Seitsemän pyhiinvaelluskirkon lisäksi kävimme San Sebastianon katakombissa. Se oli minulle entuudestaan tuttu Ikonin tie -sarjan kuvauksista. Silloin vietin maan alla kokonaisen työpäivän ja saimme nähdä luolia ja maalauksia, joita meille ei nyt näytetty. Uutena kohteena itselleni oli birgittalaisten sisarten luostari kaupungin keskustassa. Se oli kotoisan kaunis ja vastaanotto mitä lämpöisin.

Matkaohjelmaan kuului pyhiinvaelluskohteiden lisäksi alustuksia hengellisistä teemoista sekä eri kirkkojen perinteiden mukaisia rukoushetkiä ja jumalanpalveluksia. Jotkut aiheet herättivät vilkasta keskustelua. Alustusten lisäksi myös esitetyt kysymykset antoivat pohdittavaa mukana olleille. Matkan päätyttyä useimmat arvioivatkin sen parhaaksi anniksi jumalanpalvelusten lisäksi alustukset ja niiden herättämät keskustelut.

Kaikki pyhiinvaeltajat eivät ehkä saavuttaneet täydellistä iloa, mutta mahdollisesti yksi matkalla ollut luterilainen naispappi sen saavutti – ja häpeäkseni vielä ortodoksin avulla. Mukana ollut nuori ortodoksimies näet haukkui ja syyllisti hänet pappeuden vuoksi - mutta onneksi ei ihan julkisesti. Surullista, että mies oli lähtenyt matkalle väärällä asenteella ja kohteli toista pyhiinvaeltajaa epäkunnioittavasti. Huono käytös on aina huonoa käytöstä, eipä sitä voi puolustaa. Sen lisäksi mies unohti, että ortodoksisen kirkon näkemys protestanttisesta papistosta on yhtenevä sukupuolesta riippumatta. Ehkäpä tuolta Italian matkalta opimme ainakin sen, ettei kiusaajalla ole lomapäiviä ja se on kiitettävän ahkera pyrkimyksissään.

Piispa Arseni