Hengellisyys on aarre - pysy Kirkossa
Erään pääkaupungissa ilmestyvän päivälehden viikkoliitteessä oli taannoin Vapaa-ajattelijain liitto ry:n toimintaa esittelevä artikkeli. Juttu oli laajuudeltaan täyden aukeaman kokoinen. Mieleeni putkahti, että tokkopa vain joku toinen aatteellinen yhdistys, vaikkapa nuorisoseura, saisi niin herkästi kyseisestä julkaisusta itselleen kokonaisen aukeaman ilmaista lehtimainosta.
Erityinen huomio artikkelissa kohdistui edellä mainitun liiton Tampereella toimivaan paikallisyhdistykseen. Sen ansioksi luettiin parin teekkarin keksimä www -sivusto, joka on tehnyt kirkosta eroamisen vaivattomaksi. Temppu on purrut paremmin kuin sen tekijät ehkä edes odottivat, sillä kansankirkoista on eronnut tuntuva määrä jäseniä. Tulos on varmasti ilahduttanut tamperelaisia keksijäpoikia.
Netistä poimimani tiedon mukaan liiton ja sen jäsenistön tavoitteena on ”edistää tieteellistä maailmankatsomusta, joka pohjautuu tieteiden saavuttamaan kuvaan maailmasta ja jonka tietoteoria ja arvoteoria voidaan perustella järkiperäisesti”. Yhdistyksen aatteellisena pohjana on kaikesta päätellen ateismi. Se ei kuitenkaan vaikuta olevan heidän yhdistystoimintansa perustana. Ateismi merkitsee sananmukaisesti käännettynä jumalattomuutta, eli Jumalauskon puuttumista. Vapaa-ajattelijain liitto ry:n jäsenille ennen muuta raha, mutta myös uskonto, Jumalan olemassaolo ja kirkon toiminta näyttävät merkitsevän suuria asioita. Se paljastuu liiton nettisivuilta. Siellä ei juurikaan esitellä liiton omaa toimintaa, vaan keskeisin toimintamuoto ja tavoite on pyrkimys saada ihmisiä eroamaan kirkosta ja perusteluna käytetään kirkollisveroa. Vapaa-ajattelijoiden vapaus vaikuttaa olevan sellaista, joka ei tunnusta toisen vapautta, vapautta uskoa. Kysymykseksi jää, mitä liitolla on tarjota niille, jotka se netin kautta on saanut eroon kirkosta. Vastausta ei löydy ainakaan Vapaa-ajattelijoiden liitto ry:n nettisivuilta, ellei sellaiseksi lasketa pyrkimystä edistää ”tieteellistä maailmankatsomusta”.
Kotimaa-lehden sivulla julkaistiin keväällä oikeustieteen kandidaatti Risto Kuisman mielipide. Hän kertoi puolestaan, kuinka päätyi uskoon. Kuisma kirjoittaa: ”Kun ihminen on tieteen saralla kehittynyt valtavasti, on tullut käsitys, että henkinen olemus on tehnyt hengellisyyden tarpeettomaksi. Käsitys, että ihmisen henkiset saavutukset korvaavat hengellisen ulottuvuuden, on suuri virhe…Henkinen ja hengellinen eivät ole sama asia eivätkä ne korvaa toisiaan tai ole toistensa vastakohtia.” Kirjoittaja pohti myös sitä, mikä tarve on kiistää se historiallinen yhteys, mikä kristinuskolla on ollut eurooppalaisen ja yleensä länsimaisen kulttuurin syntyyn.
Ilman hengellistä ulottuvuutta niin ihminen kuin yhteiskunta on kova ja materialistinen. Ihminen ilman hengellisyyttä on vajaa ja puutteellinen. Kyse on kuitenkin vakaumuksesta, joka ei luonnollisestikaan kosketa kaikkia ihmisiä. Hengellisyys on aarre vain sille, joka sen itse löytää. Toinen ihminen ei voi osoittaa toiselle aarteen paikkaa, vaan se on jokaisen itse löydettävä. On sanoittakin selvää, että kirkossa ja sen seurakuntien toiminnasta löytyy puutteita. Puutteena en kuitenkaan näe sitä, että kirkkoon kuuluva maksaa veroa yhteisölleen. Maksavathan ihmiset eri seurojen ja ammattiyhdistysten jäsenmaksuja, joista viimeksi mainitut ovat usein kirkollisveroa suuremmat. Puutteita on kaikissa ihmisten yhteisöissä ja niihin voidaan vaikuttaa vain sisältä päin, eli olemalla yhteisön aktiivinen jäsen.
Luterilainen kirkko on ryhtynyt vastatoimiin Vapaa-ajattelijoiden liitto ry:n hankkeelle. Se on perustanut www.liitykirkkoon.fi -sivuston. Epäilen kuitenkin sen mielekkyyttä, sillä laatu on kirkossakin määrää merkittävämpää. On myöhäistä herätä toimimaan vasta silloin kun kuivat oksat ovat jo rapisseet kirkkopuusta. Sen sijaan on tehtävä työtä sen eteen, ettei kirkon jäsenten hengellistä kuivumista ja kuolemista pääsisi tapahtumaan.
Piispa Arseni