Paastotaanko?
Paastoaika saa toivottavasti jokaisen meistä miettimään omaa elämäntapaamme. Tämäkin paasto on meille suotu aika pohtia, miten huolehdimme itsestämme, miten suhtaudumme lähimmäisiimme, mitä kulutamme ja mihin käytämme aikaamme. Usein keskustelun kosketellessa paastoa ihmiset alkavat puhua ruuasta, ikään kuin paasto olisi vain ja ainoastaan erikoisruokavalioon rajoittuva dieetti. Ruoka on luonnollisestikin tärkeä elämää ylläpitävä energianlähde ja tietyistä ruoka-aineista kieltäytyminen puolestaan hyvin kasvattavaa. Mutta ei ihminen elä ainoastaan syödäkseen, vaan syö elääkseen. Siksipä ruoalle voi jättää oman rajallisen sijansa paastossa. Useimmat työssäkäyvät eivät voi työpaikkaruokalassa tehdä montakaan valintaa. On syötävä joko lihaa tai kalaa tai tuotava töihin omat eväät. Onko sitten niin, että jos ei pystytä pitämään ruokapaastoa, niin paasto jää kokonaisuudessaan toteutumatta? Nähdäkseni paaston hengen mukaista ja järkevää on tehdä pienimmän pahan valinta, eli syödä sitä mikä on halpaa ja lähinnä paaston ihannetta ja keskittyä muihin paaston osa-alueisiin, joita on mahdollista sovittaa omaan elämään.
On kuitenkin ajateltava sitäkin, millaista ruokaa valmistamme kotona tai mitä tarjoilemme kirkollisissa tilaisuuksissa tai mitä syömme kirkon työpaikoilla. Jos haluamme elää uskoamme todeksi ja todistaa uskostamme teoillamme, niin näissä yhteyksissä tulee ehdottomasti noudattaa paastoa. Muuten on opetuksen ja elämän välillä selkeä ristiriita. On kaksinaismoraalista, että pappi opettaa kirkossa paaston merkityksestä mutta jos palveluksen jälkeen seurakuntasalin kahvipöydässä tarjotaan suuhunpantavaa, joka ei noudata paastoa. Ristiriitaista on myös se, jos kirkollishallituksen tai seurakunnan työntekijöiden kahvipöydässä ei voi erottaa onko paastoton päivä vai keskiviikko, perjantai tai pidemmän paaston aika. Perusteluksi ei riitä se, että joku kahvipöydässä istuja ei mahdollisesti ole ortodoksi. Päinvastaisessakaan tapauksessa ei vähemmistöä huomioida. Jos emme säilytä omaa perinnettämme, niin silloin on kyse huonosta itsetunnosta tai heikosta asioiden sisäistämisestä. Paaston olemuksen väärin ymmärtämistä on myös se, jos ruokapöytään ei kelpaa paikalliset paastoeinekset, vaan hankitaan erikoisia ulkomaan herkkuja, jotka täyttävät kyllä paaston kirjaimen, mutta eivät sen henkeä. Jos me kirkon hengellisissä keskuksissa elävät ja työtä tekevät emme pidä paastoa, niin mistä ihmiset silloin voivat saada esimerkin?
Kristus opettaa, ettei meitä saastuta se mikä menee suusta sisään vaan se mikä sieltä tulee ulos, eli pahat puheet. Ehkä nuo edellä kirjoittamani ajatukset kirvoittavat jonkun mieleen tai huulille pahaa puhetta ja tuomion sanoja? Ruokapaasto menee kuitenkin hukkaan jos emme kykene paastoamaan myös sanoista: toisten asiattomasta moitiskelusta, itsekehusta, ylpeilystä, parjauksesta… Toisin kuin usein ajatellaan, kaikki toisista ihmisistä puhuminen ei suinkaan ole syntiä. Syntiä on vain sellainen puhe, jolla tietoisesti halutaan loukata ja vahingoittaa lähimmäistä. Niin sanottu ”selän takana” puhuminen on hyväksyttävää ja oikeutettua, kun esimerkiksi vanhemmat neuvottelevat lasten kasvatuksesta tai työyhteisössä koetetaan löytää ratkaisua henkilösuhdeongelmiin.
Mistä tavallinen työssäkäyvä ihminen voi luopua ja miten paastota? Palaan siihen mistä alussa kirjoitin. Voimme keskittyä paaston aikana huolehtimaan itsestämme ja luopua turhasta. Sen voimme tehdä lukemalla hengellistä kirjallisuutta, liikkumalla ja lepäämällä. Voimme luopua nautintoaineista ja turhista ostoksista. Paaston aikana voimme jättää ostamatta esim. iltapäivälehdet ja makeiset ja rajoittaa tiedotusvälineiden seuraamista. Lähimmäisiämme voimme huomioida antamalla heille aikaa ja huomiotamme. Paastoamisen ei siis tarvitse ole monimutkainen suoritus. Siihen löytyy aineksia jokaisen meidän elintavoista ja -piiristä, jos vain niin tahdomme.
Luettelin edellä monta esimerkkiä mahdollisuudesta paastota. Jos ne kaikki haluaisi toteuttaa yhden paaston aikana, niin voisi tulla pettymys kun ei onnistu yhdessä, eikä toisessakaan asiassa. Lopulta voi kiusaaja koetella ihmistä niin, että saa hänet lopettamaan kaiken yrittämisen. Sen vuoksi on hyvä ottaa huomioon omat mahdollisuudet ja voimavarat ja koettaa paastota vaikka vain yhdessä itselle kipeimmässä asiassa. Hengellisessä elämässä, myös paastossa, on tarpeen saada onnistumisen kokemuksia ja tuntea, että siitä on minulle hyötyä.
Suurena apuna ja tien viittana paaston taipaleella ovat pyhän Efraim Syyrialaisen paastorukouksen sanat, jotka kiinnittävät huomiomme ei suinkaan ruokaan tai muuhun ulkoiseen, vaan ihmisen sisäiseen kilvoitteluun.
Piispa Arseni