Hautajaiset Ateenassa

Kirjoittanut: Piispa Arseni

Tammikuussa kantautui ympäri maailmaa suruviesti Ateenan ja koko Kreikan arkkipiispa Kristoduloksen kuolemasta. Viesti oli jo odotettu, sillä syöpä oli edennyt pitkälle. Esipaimenen puolesta rukoiltiin kuukausien ajan vakavan sairauden paljastuttua. Liki kymmenen vuotta Kreikan kirkkoa johtanut arkkipiispa Kristodulos nukkui kuolonuneen 28. tammikuuta aamulla klo 5.15.

Litania Ateenassa
Litania hautajaisia edeltävänä päivänä
(kuva: www.ort.fi)

Arkkipiispa Leon toimeksiannosta sain osallistua hautajaisiin Suomen ortodoksisen kirkon edustajana. Matkustin Kreikkaan keskiviikkona 30.1.. Zűrichissä oli välilasku, jolloin koneeseen nousi kanssani Albanian ortodoksisen kirkon arkkipiispa Anastasios ja Puolan ortodoksista kirkkoa edustanut piispa Georgi. Viimeksi mainitun tunnen jo opiskeluajaltani Ateenassa. Jatkolennon odotusaikana kerroimme piispa Georgin kanssa toisillemme kirkkojemme ja yhteisten ystäviemme kuulumisia.

Laskeuduttuamme Ateenan kentälle klo 16.30 matkasimme meitä vastassa olleen arkkimandriitta Prokopioksen kanssa kaupungin keskustassa sijaitsevaan pääkatedraaliin. Vainaja oli kuitenkin siirretty sieltä hiukan aikaisemmin hautajaisten valmistelujen vuoksi pyhäkön vieressä sijaitsevaan vanhaan bysanttilaiseen pyhän Elefterioksen kirkkoon. Katedraalin edessä oleva aukio oli täynnä surevaa kansaa. Ihmiset olivat tulleet jättämään jäähyväiset rakastetulle esipaimenelle. Järjestystä valvoneet poliisit arvioivat kolmen vuorokauden kuluessa jäähyväisiä jättäneen yli 300000 ihmistä.

Astuimme sisään pieneen kirkkoon, jonka keskellä arkkipiispa lepäsi avoimessa arkussa täydessä piispanpuvussa. Paikalla oli papistoa, vartiovuorossa olleita poliiseja ja kyynelehtivää kansaa. Pukeuduimme piispa Georgin kanssa alttarissa pieneen piispalliseen jumalanpalveluspukuun ja toimitimme peräkkäin muistopalveluksen Kristoduloksen kuolemattoman sielun puolesta. Riisuttuamme puvut yltämme pari kreikkalaista piispaa oli jo odottamassa toimitusvuoroaan. Paikallisen tavan mukaan kukin hautajaisiin saapuva piispa käy vuorollaan toimittamassa Trisagionin eli litanian avoimen arkun äärellä.

Hautauspalvelus alkoi torstaina 31. tammikuuta klo 10.00. Sen toimitti Konstantinopolin patriarkka Bartolomeos yhdessä Kreikan kirkon piispojen kanssa. Toimitus televisioitiin suorana lähetyksenä. Mukana oli eri paikalliskirkkojen johtajia tai heitä edustamaan lähetettyjä piispoja ja muiden kristillisten kirkkojen sekä eri uskontokuntien edustajia. Toimituksen lopuksi patriarkka Bartolomeos piti puheen ja hänen jälkeensä puhui Tessalonikan metropoliitta Anthimos. Viimeksi mainittu keskittyi puheessaan edesmenneen arkkipiispan elämänvaiheisiin ja kirkolliseen toimintaan. Sen jälkeen opetusministeri piti puheen presidentin edustajana ja parlamentin puolesta puhui parlamentin puhemies.

Toimituksen jälkeen lähdettiin saatossa kaupungin päähautausmaalle, johon arkkipiispat on perinteisesti haudattu. Ensimmäisenä kulkivat Kreikan kirkon omat piispat parijonossa ja heidän jäljessään patriarkka Bartolomeos. Piispoja seurasi auton vetämälle tykinlavetille asetettu arkkipiispan avoin arkku. Vainajan jäljessä kulkivat ensimmäisenä omaiset, sitten kutsuvieraat ja heidän jälkeensä hiippakunnan papistoa. Katujen varret olivat täynnä surevaa kansaa ja myös talojen parvekkeilla oli saattoväkeä. Kun arkku tuli kohdalle ihmiset alkoivat taputtaa ja huusivat ”aksios” (otollinen), ”athanatos” (kuolamaton) tai ”kalo taksidia” (hyvää matkaa). Arkulle heiteltiin teitten varsilta ja parvekkeilta ruusuja ja liljoja.

Ruumissaaton tultua parlamentin lähellä olevalle Syntagma -aukiolle pidettiin pieni tauko. Aukion laidalla oli nuorisojoukolla käsissä suuri musta kangas, jossa oli valkoinen teksti ”Kansanjohtajat eivät ikinä kuole”. Matka jatkui edelleen poliisien ja sotilaiden reunustamia katuja pitkin hautausmaan portille. Koko parin kilometrin matkan katujen varret olivat täynnä kansaa, arvattavasti kaikkiaan yli 100000 henkeä. Minne vain katsoi, olivat liput laskettu puolitankoon.

Hautausmaan portilla kahdeksan pappia otti arkun lavetilta harteilleen ja kantoi kirkon viereen kaivetun haudan äärelle. Siellä arkusta otettiin pois evankeliumikirja, piispansauva, enkolpionit, risti ja mitra. Vainajan päähän asetettiin klobukki, jonka hunnulla peitettiin kasvot. Sen jälkeen patriarkka valeli arkkuun ristinmuotoisesti öljyä, minkä jälkeen kansi suljettiin. Arkkua hautaan laskettassa kansa taputti ja huusi aksios. Paikalla olleet sotilaat ampuivat samanaikaisesti kunnialaukaukset. Sen jälkeen toimitettiin vielä litania ja laulettiin edesmenneelle iankaikkinen muisto.

Muistojuhla ja lounas oli järjestetty Grande Bretagne -hotelliin, mihin kutsuvieraat oli myös majoitettu. Lounaaseen osallistui arviolta parisataa henkeä. Tilaisuutta johti hautauksen toimittanut patriarkka Bartolomeos. Hän antoi kirkollisen arvojärjestyksen mukaan kullekin paikalliskirkon tai uskontokunnan edustajalle mahdollisuuden tuoda surunvalittelunsa. Ortodoksisten paikalliskirkkojen päämiesten ja edustajien lisäksi paikalla oli Etiopian kirkon, katolisen-, anglikaanisen- ja luterilaisen kirkon sekä Kirkkojen maailmanneuvoston edustajat. Tsekin ja Slovakian metropoliitta Krysostomoksen puheen jälkeen toin Suomen ortodoksisen kirkon ja arkkipiispa Leon surunvalittelut arkkipiispa Kristoduloksen, suuren kirkollisen johtajan kuolonuneen nukkumisen johdosta. Eonia i mnimi avtou – Olkoon hänen muistonsa ikuinen!

Piispa Arseni

Perjantai, Helmikuu 15, 2008

Ei kommentointia.