Ihme – pienellä kirjaimella

Kirjoittanut: Piispa Arseni


Leipien ja kalojen ihme, roomalaisen katakombin seinämaalaus.
Lucinan kryptasta Callixtuksen katakombusta (Catacombe di San Callisto).
(Kuva:Wikipedia)

Syksyn joutuminen talveksi ja lumen tulo yllättää ja ihmetyttää vuodesta toiseen. Näinä ilmastonmuutoksen aikoina lumen puute on ihme meille suomalaisille ja rapakon takana taidetaan pitää ihmeenä yletöntä lumentuloa.

Kaikkitietävä Wikipedia kertoo, että ”ihmeeksi kutsutaan tavallisesta poikkeavaa ilmiötä, jonka aiheuttajana pidetään jumalallista hahmoa. Arkikielessä ihmeenä voidaan pitää myös saavutettua tulosta tekniikassa, tieteissä, urheilussa jne. — Mahdollisen ihmeen olemassaolo liittyy myös henkilön maailmankatsomukseen, erityisesti akselille naturalismi-supernaturalismi. Naturalismin mukaan kaikki, mitä on olemassa, voidaan selittää luonnollisilla prosesseilla ja siten ihme on mahdoton loogisesti, koska se vaatisi luonnonlakien rikkomista. Supernaturalismissa sallitaan tapahtumat, joita ei voi selittää luonnonlakien avulla.”

Kyllä talven tulo on arkikielessä ihme, mutta kuitenkin pienellä kirjaimella, sillä sehän voidaan helposti selittää vuodenaikojen kiertoon liittyvillä asioilla eli se on luonnollinen prosessi. Näitä arkielämän ihmeitä on paljon. On vain kyse omasta herkkyydestä, havaitsemmeko niitä omassa elämänpiirissämme.

Ihme on ihme, vain jos sitä ei voida selittää. Ihme suurella kirjaimella on epälooginen tapahtuma. Ja se liitetään lähes poikkeuksetta uskontoon ja pyhien joukkoon luettuihin ihmisiin. Puhutaan ihmeidentekijöistä ja ihmeparantumisesta, mutta myös ihmeitä tekevistä ikoneista. Ihme perustuu uskoon jonkun arjesta ja odotettavissa olevasta poikkeavan asian tapahduttua. Ihme pienellä kirjaimella kirjoitettuna voi olla lukihäiriöstä kärsivän lukemaan oppiminen, lääkkeen myönteinen vaikutus, sydämen siirron tai muun, vähemmän vakavan leikkauksen onnistuminen, terveen lapsen syntymisestä puhumattakaan. Nämä tuntuvat jo arkisilta, ei ihmeiden kategoriaan luettavilta asioilta. Jos pohdimme asiaa tarkemmin, niin kaikissa niissä on myös varteenotettavan todennäköisenä mahdollisuutena kielteinen lopputulos. Onnistuminen ja myönteinen päätös on siis ihme.

Katolisessa kirkossa pidetään pyhien joukkoon liittämisen edellytyksenä poikkeuksetta merkittävää ihmettä. Tapahtumia tutkitaan tarkasti ja epäselvät ja arveluttavat tapaukset jätetään odottamaan selvempää näyttöä. Idän kirkossa pyhien kategoria on laveampi eikä aina edellytetä kirjattua ihmettä, vaan jo elämän pyhyys, laaja hengellinen vaikutus, esimerkiksi opetuksen tai kirjallisen tuotannon kautta tapahtuva, voi olla pyhien joukkoon liittämisen peruste. Opetuksen tehoaminen kuulijoihin ja lukijoihin on myös ihme, jos ei nyt suurella, niin ainakin pienellä kirjaimella kirjattuna.

Piispa Arseni

Lauantai, Marraskuu29, 2014
Comments Off

Kuolemanpelko

Kirjoittanut: Piispa Arseni


Grobu ja puuristejä Valamon luostarin hautausmaalla.
(Kuva: © Ortodoksi.net)

Viime päivinä ovat suomalaisia kohahduttaneet sekä Rautavaaran autoturma että Salossa tapahtunut vanhuksen myrkyttäminen. Ne molemmat tuovat kuoleman lähemmäksi meitä kuin esimerkiksi Syyrian taistelut tai Ukrainan sisällissota. Omassa yhteiskunnassamme kuolema on sysätty eroon ihmisten arjesta. Melkein poikkeuksetta kuolema tapahtuu laitoksessa, eikä kotona. Yhtäältä juuri sen vuoksi edellä mainitut uutisoinnit saavat tunteet nousemaan pintaan. Toisaalta esille nostamissani tapauksissa on kyse paljosta muustakin, kuten poikkeuksellisesta kuolintavasta ja poikkeuksellisista ihmissuhteista sekä harkitusta rikoksesta.

Kuluneella viikolla sain osallistua Kuopion Mielenterveyspäivien tilaisuuteen, jonka aiheena oli: MIKÄ KUOLEMASSA PELOTTAA? Alaotsikkoina olivat vielä arvailut, olisiko kuolemanpelon syynä mahdollisesti elämätön elämä tai kuoleman kallis hinta. Tuskinpa ketään meistä, potentiaalisista vainajista, erityisemmin mietityttää, mitä kuoleminen eli suurimmalle osalle ihmisistä odotettavissa oleva kuolemaa edeltävä sairaala- tai kotihoito, saatikka hautauksesta ja muistotilaisuudesta koituvat kulut ovat. Kuolemaa seuraavat menot ovat perikunnan tai yhteiskunnan huoli, eivät vainajan. Jokainen kuoleminen eli itse kuolemaa edeltävä hoito on aina siitä koituvien kulujen arvoista, sillä jokainen ihminen on kaikella tavalla arvokas.

Voiko ihmisessä synnyttää pelkoa elämätön elämä? Elämä ei koskaan voi olla elämätöntä. Se voi kuitenkin jollain ihmisellä olla tapahtumaköyhempää tai värittömämpää kuin toisella. Elämä on yhtäältä johdatuksen ja toisaalta ihmisen vapaasta tahdosta tekemien valintojen summa. Olipa sen ilmiasu harmaata tai värikästä, niin se on kuitenkin elettyä. Elämän varrella tehdyistä vääristä valinnoista tuskin syntyy pelkoa, se lienee pikemminkin harmistusta tai sääliä.

Mikä sitten kuolemassa pelottaa? Kaikki uusi ja outo, myös kuolema pelottaa ihmistä. Kuolemanpelko on luonnollinen tunne. Kuolemisessa eli kuolemaan johtavassa prosessissa voivat pelottaa kivut, tuen, lääkinnän ja avun puutteesta. Mutta myös pelko siitä, ettei enää voi säädellä omaa elämäänsä. Näihin voi parhaiten antaa avun terveydenhuolto. Itse kuolemassa pelottaa sen tuntemattomuus. Siihen voivat puolestaan tuoda lohdun ihmisen maailmankatsomuksesta riippuen eri tahot. Kristityille lohtua ja apua voivat antaa papisto, mahdollisesti oman perheen jäsenet ja läheiset omasta seurakunnasta. Vakaumus myös osaltaan ohjaa sitä, koetaanko kuolema pelottavana vai luonnollisena ihmisen elämän osana.

Ortodoksinen kirkko opettaa, että ihmisen sielu erottuaan ruumiista siirtyy heti joko iloon tai murheeseen, mutta tämä ilo tai murhe eivät ole vielä täydellisiä, vaan se on joko iankaikkisen autuuden tai iankaikkisen kärsimyksen esimakua. Täydellisen palkinnon ihmiset saavat vasta Kristuksen toisessa tulemisessa, kun kaikki kuolleet nousevat ylös ja joutuvat täydellisinä ihmisinä, eli sielussaan ja ruumiissaan, Jumalan yleiselle tuomiolle. Tästä muistuttaa apostoli Paavalin opetus:

”Meidän kaikkien on tultava Kristuksen tuomioistuimen eteen, jotta kukin saisi sen mukaan, mitä ajallisessa elämässään on tehnyt, hyvää tai pahaa.” (2.Kor. 5:10)

Luottaen edellä kirjattuihin apostoli Paavalin sanoihin me voimme vaikuttaa omaan lämäämme, niin ajalliseen kuin iankaikkiseen. Tehkäämme siis hyvää lähimmäisillemme, se poistaa kuolemanpelkoa.

Piispa Arseni

Perjantai, Lokakuu31, 2014
Comments Off

Kahdenlaista kalastamista

Kirjoittanut: Piispa Arseni

(Luuk.5:1-11)

Jeesus kutsuu Pietarin ja muita opetuslapsia

Kun Jeesus eräänä päivänä seisoi Gennesaretinjärven rannalla ja väkijoukko tungeksi hänen ympärillään kuulemassa Jumalan sanaa, hän näki rannassa kaksi venettä. Kalastajat olivat nousseet niistä ja huuhtoivat verkkojaan. Jeesus astui toiseen veneistä ja pyysi Simonia, jonka vene se oli, soutamaan rannasta vähän ulommaksi. Sitten hän opetti kansaa veneessä istuen. Lopetettuaan puheensa Jeesus sanoi Simonille:
“Souda vene syvään veteen, laskekaa sinne verkkonne.”
Tähän Simon vastasi:
“Opettaja, me olemme jo tehneet työtä koko yön emmekä ole saaneet mitään. Mutta lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket.”

Näin he tekivät ja saivat saarretuksi niin suuren kalaparven, että heidän verkkonsa repeilivät. He viittoivat toisessa veneessä olevia tovereitaan apuun. Nämä tulivat, ja he saivat molemmat veneet niin täyteen kalaa, että ne olivat upota. Tämän nähdessään Simon Pietari lankesi Jeesuksen jalkoihin ja sanoi:
“Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies.”
Hän ja koko hänen venekuntansa olivat pelon ja hämmennyksen vallassa kalansaaliin tähden, samoin Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, jotka olivat Simonin kalastuskumppaneita. Mutta Jeesus sanoi hänelle:
“Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja.”
He vetivät veneet maihin ja jättäen kaiken lähtivät seuraamaan Jeesusta.

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimen!

Äsken kuulemamme evankeliumikertomus piirtää eteemme kuvan arkisesta tapahtumasta Gennesaretinjärvellä. Rantaan on vedetty kaksi venettä ja läpi yön kalastamassa olleet kolme miestä ovat nousseet niistä. Kalastus oli tällä kertaa tulokseton. Saalista ei tullut ja miehet huuhtoivat verkkojaan.

Arkinen muuttui kuitenkin odottamatta poikkeukselliseksi, odottamattomaksi ja käänteentekeväksi ei ainoastaan Simonille, vaan myös toisen veneen miehistönä olleille veljeksille Jaakobille ja Johannekselle. Rantaan tuli näet mies, jota seurasi tungeksiva väkijoukko. Mies astui toiseen rannalla olleista veneistä ja pyysi Simonia, jonka vene se oli, soutamaan ulommaksi rannasta. Sieltä käsin mies alkoi opettaa häntä seurannutta kansanjoukkoa.

Lopetettuaan puheensa mies sanoi Simonille:
”Souda vene syvään veteen, laskekaa sinne verkkonne.”
Tähän Simon vastasi väsyneenä ja pettyneenä:
”Opettaja, me olemme jo tehneet työtä koko yön emmekä ole saaneet mitään”
ja hän jatkoi vastahakoisena Kristukselle,
”Mutta lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket.”
Tätä Vapahtajan neuvon tottelemista seurasi odottamattoman suuri saalis. Tapahtuma oli ihme, josta käytetään nimitystä Pietarin kalansaalis.

Kuulemamme kertomus on kuvaus kahdenlaisesta kalastamisesta. Yhtäältä se kuvaa tapahtumaa, joka kokeneiden kalastajien silmissä tuntui mahdottomalta. Aamulla, jolloin verkkoihin ei tavallisesti tarttunut saalista, saatiin nyt saarretuksi niin suuri kalaparvi, että verkot repeilivät. Saaliin nostoon tarvittiin apuun vielä toisessa veneessä olleita tovereita.

Toisaalta kertomus kuvaa Pietarin sekä Sebedeuksen poikien Jaakobin ja Johanneksen kutsumisen Kristuksen opetuslapsiksi ja heidän mielenmuutostaan. Simon Pietari ilmaisi tämän muutoksen selvästi sanoessaan Kristukselle:
”Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies.”

Pietarin menettely ja hänessä tapahtunut sisäinen muutos kertovat meille jotain olennaista uskosta. On uskottava Jeesusta ja on oltava uskossa kärsivällinen ja siinä tulee kasvaa. Kuulemamme evankeliumikertomus todistaa, että vaikka vastoinkäymisiä riittäisi yli omien tarpeiden, uskoa ei kannata menettää. Vapahtajamme on sanonut, että
”Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa ja silloin hän maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan.” (Mt. 6:27)

Pyhä Markus Askeetti opettaa, että
”Tätä ei pidä ymmärtää niin, että teot sellaisenaan olisivat enempää taivasten valtakunnan kuin helvetinkään arvoisia. Nämä sanat tarkoittavat, että Kristus maksaa meille jokaiselle sen mukaan kuin tekomme todistavat: uskommeko vai emmekö usko Häneen. Hän ei harjoita vaihtokauppaa, vaan maksaa meille Jumalana, Luojanamme ja Vapauttajanamme.” (Filokalia I, 183:22)

Pietari noudatti kuulemassamme evankeliumikertomuksessa Jeesuksen käskyä vastahakoisesti ja epäillen. Jatkuva valittaminen, vääränlainen kriittisyys ja epäusko eivät kuulu Herran palvelijan ominaisuuksiin. Pietari huomasi oman väärän mielenlaatunsa odottamattoman suuren saaliin jälkeen, polvistui Jeesuksen jalkojen juureen ja sanoi:
”Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies.”

Pietarin tavoin myös meidän on tarkkailtava omaa mielenlaatuamme. Kun Herra kutsuu, on syytä kuulla kutsu ja tehdä hänen tahtonsa mukaisesti työtä iloiten ja valittamatta. Arkisten askareitten lisäksi meidän tulee rukoilla, lukea pyhää Raamattua ja auttaa lähimmäisiämme ahkerasti ja hyvillä mielin. Meidän on myös osallistuttava jumalanpalveluksiin ja seurakunnan tilaisuuksiin aina, kun se on mahdollista.

Pietari ei kyennyt yksin saamaan ylös suurta kalansaalista, vaan hänen oli pyydettävä avukseen tovereita. Jumalan saaliit ovat niin runsaita, ettei niitä yksin saa kuivalle maalle. Yksin koettu usko kuihtuu nopeasti saaliittomiksi öiksi, tarvitsemme kirkkoa ja seurakuntaa. Meidän on Pietarin tavoin viittoiltava ihmisiä apuun ja kutsuttava mukaan kirkolliseen elämään. Meidän on rohkeasti haastettava ihmisiä kristillisyyteen. Silloin meistäkin tulee ihmisten kalastajia. Taivasten valtakunnan verkot tulevat täyteen heitä, jotka Jumala pelastaa. Vaikka kirkkolaiva täyttyy, niin silti se ei koskaan uppoa, vaan tilaa löytyy aina yhdelle lisää. Tähän laivanlastaustehtävään Jeesus käskee meidät tänäänkin, niin seurakuntana kuin yksittäisinä kristittyinä, lempein sanoin kehottaen:
”Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja.”

Aamen.

Piispa Arseni

(Opetuspuhe PSHV:n vuosikokouksen liturgiassa Valamon Kristuksen kirkastumisen luostarissa Heinävedellä 28.9.2014)

Maanantai, Syyskuu29, 2014
Comments Off

Viisi leipää ja kaksi kalaa

Kirjoittanut: Piispa Arseni

Opetuspune 3.8.2014 Rovaniemellä isä Slavan läksiäisjuhlan yhteydessä pidetyssä liturgiassa.

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Me kaikki tänne Rovaniemen kirkkoon kokoontuneet tiedämme kokemuksesta, että jäsenmäärältään pienessä kirkossa ja pienessä seurakunnassa voimme suurempia yksiköitä helpommin tuntea yhteisyyttä ja kokea Jumalan läsnäoloa. Kaikki me kastetut kristityt muodostamme yhteisen perheen, yhden kirkon, jonka pyhäkössä meillä on alttari, Herran ruokapöytä. Siltä me saamme nautittavaksemme pyhää ruokaa, Herran Ruumiin ja Veren. Ruoasta kertoi myös juuri luettu päivän evankeliumijakso.

Kristus oli erämaassa, mutta hänen luokseen oli kokoontunut paljon kansaa. He olivat kokoontuneet kuulemaan Vapahtajan opetusta ja hakemaan parannusta vaivoihinsa. Erämaasta oli tullut väenpaljoudessaan kaupungin kaltainen, sillä koolla oli noin viisituhatta miestä ja lisäksi naisia ja lapsia. Yhteenlaskettuna heitä oli varmasti yli kymmenentuhatta henkeä. Paikalle kokoontuneet ihmiset odottivat Kristukselta ihmettä ja he myös saivat kokea ja nähdä sen. Herra siunasi viisi leipää ja kaksi kalaa ja ravitsi niillä koko väkijoukon. Kaikki saivat syödä kyllikseen, ja tähteeksi jääneitä paloja kerättiin talteen kokonaista kaksitoista korillista.

Kerrottu ateria on Pyhän Liturgian ennuskuva. Pyhässä liturgiapalveluksessa saamme aluksi kuulla Kristuksen ja apostolien opetusta. Evankeliumin jälkeen seuraa aivan muuta, vielä tärkeämpää, josta tämän päivän tekstissä kerrottiin; tapahtuu ihme ja kaikki ortodoksit saamme syödä yhdessä. Evankeliumissa kerrottiin kuinka Kristus siunasi viisi leipää ja kaksi kalaa ja ne enentyivät niin, että kaikki yhteen kokoontuneet saivat syödäkseen. Niin myös tänään täällä pyhässä liturgiassa piispa siunaa leivän ja viinin ja tapahtuu ihme; nämä ruoka-aineet muuttuvat Kristuksen Ruumiiksi ja Vereksi ja kaikki me rukouksin ehtoolliseen valmistautuneet ortodoksisen kirkon jäsenet saamme osallistua niistä. Aivan kuin ihmisjoukko erämaassa sai syödäkseen, niin myös meille tarjotaan Herran ehtoollispöydässä sama mahdollisuus.

Kaikille kastetutuille, jotka kilvoitellen ja taistellen hengellistä taistelua pyrkivät pitämään kastepukunsa puhtaana, on varattu paikka Herran pöydästä. Ja liturgian lopulla syömme Herran Pyhän Ruumiin ja juomme Hänen Jumalallisen Verensä ja Lahjoista jää vielä jäljellekin. Päivän evankeliumin ihmekertomuksessa jäi jäljelle kaksitoista korillista ruokaa. Herra lähetti apostolinsa keräämään jäljelle jääneet ainekset, ettei mitään jäisi hukkaan. Niin myös pyhästä Eukaristiapalveluksesta ei jätetä pyhitettyjä Lahjoja hukkaan, vaan diakoni nauttii ne liturgian päätyttyä.

Kansa sai ruokailla erämaassa lahjaksi, samoin saamme mekin pyhässä liturgiassa ottaa vastaan Ehtoollisen lahjana, ilman omia ansioitamme tai hyviä tekoja ja ilman että olisimme edes arvollisia Pyhiin Lahjoihin. Olemme aina arvottomia vastaanottamaan Herran Pyhät Lahjat, vaikka kuinka olisimme paastonneet, rukoilleet ja käyneet synnintunnustuksella. Emme voi ostaa Ehtoollista hyvillä töillämme, vaan se aina annetaan lahjana niille, jotka tunnustavat syntisyytensä ja tunnustavat Kristuksen omaksi Vapahtajakseen. Juuri tämän johdosta puhumme Ehtoollisesta Pyhinä Lahjoina. Vaikka millä maksaisimme, emme kykene ostamaan Kristuksen Veren pisaroita, joita meille vuodatetaan pyhästä Maljasta.

Kristus käski opetuslastensa antaa ruokaa kansalle, joka oli tullut kuulemaan Hänen opetustaan. Nyt Kristuksen opetuslapsia olemme me papiston jäsenet, jotka annamme tässä pyhässä liturgiassa Herran Ruumiin syödäksenne ja Veren juodaksenne. Kristittyjen sieluilla on nälkä Kristusta ja sen vuoksi tulemme kirkkoon yhteisiin rukouksiin ja käymme Herran pöytään. Me papisto olemme pöytäpalvelijoita ja tuomme tarjolle Pyhän Aterian, Pyhän Ehtoollisen: Kristuksen Ruumiin ja Veren. Päivän evankeliumista käy selville että tarjoamme tämän aterian Kristuksen kehotuksesta ja toimeksiannosta. Ja jos emme ota tätä elämää ylläpitävää ateriaa vastaan, kuolemme hengellisesti, niin kuin menehtyy jokainen syömättä ja juomatta jäävä ihminen.

Päivän evankeliumissa kerrottiin, että opetuslapset ja kansa kuuntelivat Kristuksen opetusta ja aterioivat yhdessä. Siinä on tiivistettynä liturgian keskeinen sisältö. Saamme kokea liturgiassa kuinka Kristus valaisee meitä Evankeliuminsa opetuksella. Kristus on meidän keskellämme, Hän opettaa sanallaan ja ravitsee meitä pyhällä ruoalla: Ruumiillaan ja Verellään. Aamen.

Piispa Arseni

(Opetuspuhe Rovaniemellä 3.8.2014)

Maanantai, Elokuu4, 2014
Comments Off

”Kaimenos Ioannis” - Yksityinen vai yhteinen?

Kirjoittanut: Piispa Arseni

Sanomalehtien ”Kuolleita” -palstalla olevien ilmoitusten alalaidassa on jo melkein säännönmukaisesti teksti ”Siunaus on toimitettu läheisten läsnä ollessa”. Kehitys yhteisöllisestä yksityiseen on tapahtunut Suomessa viimeisten kolmenkymmenen viimevuoden kuluessa. Ja kehityksen suunnan on tässäkin tapauksessa osoittanut jäsenmäärältään suurempi luterilainen kirkko. Ortodoksisen opetuksen näkökulmasta kehitys on kuitenkin tapahtunut aivan väärään suuntaan. Mysteerioista eli sakramenteista vain ja ainoastaan synninkatumus on siinä mielessä henkilökohtainen ja yksityinen, ettei siinä voi olla katuvan lisäksi läsnä ainoastaan todistajan tehtävää suorittava rippi-isä pappi. Kaikki jumalanpalvelukset ja synninkatumusta lukuun ottamatta muut toimitukset, olipa kyseessä vaikka kaste, häät, hautajaiset tai papiksi vihkiminen, ovat seurakunnan yhteisiä ja julkisia tapahtumia, joissa kuka vain voi ja saa olla läsnä.

Yksityisen ja yhteisen raja ei kulje toimituksessa, vaan sitä seuraavassa kutsutilaisuudessa. Kastetta tai avioliittoon vihkimistä seuraava juhla tarjoiluineen, samoin kuin hautajaisten jälkeinen muistotilaisuus ovat yksityistilaisuuksia, joihin omaiset ja suku kutsuvat juuri ne henkilöt joita haluavat. Yksi kielteinen ja perinteen vastainen esimerkki hautajaisista oli edesmennyt Nikean metropoliitta Johanneksen siunaaminen. Vainajan oman toiveen mukaisesti hautajaisten edellä kirkon ovella oli vahti, joka ei laskenut sisään muita, kuin metropoliitan itsensä nimeämät henkilöt. Kuukauden päästä hautajaisista kerroin tapahtuneen patriarkka Bartolomeokselle, joka tiedusteli minulta asiaa. Kuultuaan tapahtumista patriarkka selvästikin hämmästyi ja totesi tovin kulutta: ”Kaimenos Ioannis” – ”Johannes parka”.

Joskus ketään siunattavan vainajan omaisista ei asu paikkakunnalla, vaan he tulevat jostain kauempaa. Lisäksi he saattavat olla luterilaisia, eivätkä tunne paikkakunnalta ketään eikä myöskään ortodoksisen kirkon perinnettä. Tällaisessa tapauksessa saattavat edesmenneen eläkevuosien todelliset ystävät ja läheiset, kirkossa kävijät ja tiistaiseuralaiset jäädä ulkopuolelle, mikäli papisto ei huomaa ohjeistaa sukulaisia.

Kirkko on Kristuksen ruumis maan päällä ja se on ennen muuta eukaristinen yhteisö. Ylösnoussut Vapahtaja yhdistää ja Hän myös todentuu jokaisessa seurakuntalaisten eukaristisessa kokoontumisessa. Liturgia kuvaa kirkon todellista olemusta, joka ei ole yksityinen vaan yhteinen. Liturgiaa ei saa eikä voida toimittaa tilauksesta jonkun yksilön toiveesta vain ja ainoastaan häntä varten, vaan se on aina Jumalan kansan yhteinen teko, yhteinen palvelus. Liturgia on koko hengellisen elämämme keskus ja kaikki muu on sidoksissa siihen ja sen olemukseen.

Piispa Arseni

Sunnuntai, Heinäkuu20, 2014
Comments Off
Seuraava sivu »