Viisi leipää ja kaksi kalaa

Kirjoittanut: Piispa Arseni

Opetuspune 3.8.2014 Rovaniemellä isä Slavan läksiäisjuhlan yhteydessä pidetyssä liturgiassa.

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Me kaikki tänne Rovaniemen kirkkoon kokoontuneet tiedämme kokemuksesta, että jäsenmäärältään pienessä kirkossa ja pienessä seurakunnassa voimme suurempia yksiköitä helpommin tuntea yhteisyyttä ja kokea Jumalan läsnäoloa. Kaikki me kastetut kristityt muodostamme yhteisen perheen, yhden kirkon, jonka pyhäkössä meillä on alttari, Herran ruokapöytä. Siltä me saamme nautittavaksemme pyhää ruokaa, Herran Ruumiin ja Veren. Ruoasta kertoi myös juuri luettu päivän evankeliumijakso.

Kristus oli erämaassa, mutta hänen luokseen oli kokoontunut paljon kansaa. He olivat kokoontuneet kuulemaan Vapahtajan opetusta ja hakemaan parannusta vaivoihinsa. Erämaasta oli tullut väenpaljoudessaan kaupungin kaltainen, sillä koolla oli noin viisituhatta miestä ja lisäksi naisia ja lapsia. Yhteenlaskettuna heitä oli varmasti yli kymmenentuhatta henkeä. Paikalle kokoontuneet ihmiset odottivat Kristukselta ihmettä ja he myös saivat kokea ja nähdä sen. Herra siunasi viisi leipää ja kaksi kalaa ja ravitsi niillä koko väkijoukon. Kaikki saivat syödä kyllikseen, ja tähteeksi jääneitä paloja kerättiin talteen kokonaista kaksitoista korillista.

Kerrottu ateria on Pyhän Liturgian ennuskuva. Pyhässä liturgiapalveluksessa saamme aluksi kuulla Kristuksen ja apostolien opetusta. Evankeliumin jälkeen seuraa aivan muuta, vielä tärkeämpää, josta tämän päivän tekstissä kerrottiin; tapahtuu ihme ja kaikki ortodoksit saamme syödä yhdessä. Evankeliumissa kerrottiin kuinka Kristus siunasi viisi leipää ja kaksi kalaa ja ne enentyivät niin, että kaikki yhteen kokoontuneet saivat syödäkseen. Niin myös tänään täällä pyhässä liturgiassa piispa siunaa leivän ja viinin ja tapahtuu ihme; nämä ruoka-aineet muuttuvat Kristuksen Ruumiiksi ja Vereksi ja kaikki me rukouksin ehtoolliseen valmistautuneet ortodoksisen kirkon jäsenet saamme osallistua niistä. Aivan kuin ihmisjoukko erämaassa sai syödäkseen, niin myös meille tarjotaan Herran ehtoollispöydässä sama mahdollisuus.

Kaikille kastetutuille, jotka kilvoitellen ja taistellen hengellistä taistelua pyrkivät pitämään kastepukunsa puhtaana, on varattu paikka Herran pöydästä. Ja liturgian lopulla syömme Herran Pyhän Ruumiin ja juomme Hänen Jumalallisen Verensä ja Lahjoista jää vielä jäljellekin. Päivän evankeliumin ihmekertomuksessa jäi jäljelle kaksitoista korillista ruokaa. Herra lähetti apostolinsa keräämään jäljelle jääneet ainekset, ettei mitään jäisi hukkaan. Niin myös pyhästä Eukaristiapalveluksesta ei jätetä pyhitettyjä Lahjoja hukkaan, vaan diakoni nauttii ne liturgian päätyttyä.

Kansa sai ruokailla erämaassa lahjaksi, samoin saamme mekin pyhässä liturgiassa ottaa vastaan Ehtoollisen lahjana, ilman omia ansioitamme tai hyviä tekoja ja ilman että olisimme edes arvollisia Pyhiin Lahjoihin. Olemme aina arvottomia vastaanottamaan Herran Pyhät Lahjat, vaikka kuinka olisimme paastonneet, rukoilleet ja käyneet synnintunnustuksella. Emme voi ostaa Ehtoollista hyvillä töillämme, vaan se aina annetaan lahjana niille, jotka tunnustavat syntisyytensä ja tunnustavat Kristuksen omaksi Vapahtajakseen. Juuri tämän johdosta puhumme Ehtoollisesta Pyhinä Lahjoina. Vaikka millä maksaisimme, emme kykene ostamaan Kristuksen Veren pisaroita, joita meille vuodatetaan pyhästä Maljasta.

Kristus käski opetuslastensa antaa ruokaa kansalle, joka oli tullut kuulemaan Hänen opetustaan. Nyt Kristuksen opetuslapsia olemme me papiston jäsenet, jotka annamme tässä pyhässä liturgiassa Herran Ruumiin syödäksenne ja Veren juodaksenne. Kristittyjen sieluilla on nälkä Kristusta ja sen vuoksi tulemme kirkkoon yhteisiin rukouksiin ja käymme Herran pöytään. Me papisto olemme pöytäpalvelijoita ja tuomme tarjolle Pyhän Aterian, Pyhän Ehtoollisen: Kristuksen Ruumiin ja Veren. Päivän evankeliumista käy selville että tarjoamme tämän aterian Kristuksen kehotuksesta ja toimeksiannosta. Ja jos emme ota tätä elämää ylläpitävää ateriaa vastaan, kuolemme hengellisesti, niin kuin menehtyy jokainen syömättä ja juomatta jäävä ihminen.

Päivän evankeliumissa kerrottiin, että opetuslapset ja kansa kuuntelivat Kristuksen opetusta ja aterioivat yhdessä. Siinä on tiivistettynä liturgian keskeinen sisältö. Saamme kokea liturgiassa kuinka Kristus valaisee meitä Evankeliuminsa opetuksella. Kristus on meidän keskellämme, Hän opettaa sanallaan ja ravitsee meitä pyhällä ruoalla: Ruumiillaan ja Verellään. Aamen.

Piispa Arseni

(Opetuspuhe Rovaniemellä 3.8.2014)

Maanantai, Elokuu4, 2014
Comments Off

”Kaimenos Ioannis” - Yksityinen vai yhteinen?

Kirjoittanut: Piispa Arseni

Sanomalehtien ”Kuolleita” -palstalla olevien ilmoitusten alalaidassa on jo melkein säännönmukaisesti teksti ”Siunaus on toimitettu läheisten läsnä ollessa”. Kehitys yhteisöllisestä yksityiseen on tapahtunut Suomessa viimeisten kolmenkymmenen viimevuoden kuluessa. Ja kehityksen suunnan on tässäkin tapauksessa osoittanut jäsenmäärältään suurempi luterilainen kirkko. Ortodoksisen opetuksen näkökulmasta kehitys on kuitenkin tapahtunut aivan väärään suuntaan. Mysteerioista eli sakramenteista vain ja ainoastaan synninkatumus on siinä mielessä henkilökohtainen ja yksityinen, ettei siinä voi olla katuvan lisäksi läsnä ainoastaan todistajan tehtävää suorittava rippi-isä pappi. Kaikki jumalanpalvelukset ja synninkatumusta lukuun ottamatta muut toimitukset, olipa kyseessä vaikka kaste, häät, hautajaiset tai papiksi vihkiminen, ovat seurakunnan yhteisiä ja julkisia tapahtumia, joissa kuka vain voi ja saa olla läsnä.

Yksityisen ja yhteisen raja ei kulje toimituksessa, vaan sitä seuraavassa kutsutilaisuudessa. Kastetta tai avioliittoon vihkimistä seuraava juhla tarjoiluineen, samoin kuin hautajaisten jälkeinen muistotilaisuus ovat yksityistilaisuuksia, joihin omaiset ja suku kutsuvat juuri ne henkilöt joita haluavat. Yksi kielteinen ja perinteen vastainen esimerkki hautajaisista oli edesmennyt Nikean metropoliitta Johanneksen siunaaminen. Vainajan oman toiveen mukaisesti hautajaisten edellä kirkon ovella oli vahti, joka ei laskenut sisään muita, kuin metropoliitan itsensä nimeämät henkilöt. Kuukauden päästä hautajaisista kerroin tapahtuneen patriarkka Bartolomeokselle, joka tiedusteli minulta asiaa. Kuultuaan tapahtumista patriarkka selvästikin hämmästyi ja totesi tovin kulutta: ”Kaimenos Ioannis” – ”Johannes parka”.

Joskus ketään siunattavan vainajan omaisista ei asu paikkakunnalla, vaan he tulevat jostain kauempaa. Lisäksi he saattavat olla luterilaisia, eivätkä tunne paikkakunnalta ketään eikä myöskään ortodoksisen kirkon perinnettä. Tällaisessa tapauksessa saattavat edesmenneen eläkevuosien todelliset ystävät ja läheiset, kirkossa kävijät ja tiistaiseuralaiset jäädä ulkopuolelle, mikäli papisto ei huomaa ohjeistaa sukulaisia.

Kirkko on Kristuksen ruumis maan päällä ja se on ennen muuta eukaristinen yhteisö. Ylösnoussut Vapahtaja yhdistää ja Hän myös todentuu jokaisessa seurakuntalaisten eukaristisessa kokoontumisessa. Liturgia kuvaa kirkon todellista olemusta, joka ei ole yksityinen vaan yhteinen. Liturgiaa ei saa eikä voida toimittaa tilauksesta jonkun yksilön toiveesta vain ja ainoastaan häntä varten, vaan se on aina Jumalan kansan yhteinen teko, yhteinen palvelus. Liturgia on koko hengellisen elämämme keskus ja kaikki muu on sidoksissa siihen ja sen olemukseen.

Piispa Arseni

Sunnuntai, Heinäkuu20, 2014
Comments Off

2. helluntain jälkeinen sunnuntai

Kirjoittanut: Piispa Arseni

(Matt.4:18-23)

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Tänä sunnuntaina luettu päivä evankeliumijakso kertoo neljän opetuslapsen; Pietarin, Andreaan, Jaakobin ja Johanneksen kutsumisesta. Kristus kulki Galilean järven rantaa ja tapasi siellä neljä ensimmäistä opetuslastaan, jotka kaikki olivat kalastajia, ja kutsui heidät kaikki työhönsä Jumalan sanan levittämiseen ja opettamiseen. Järven vesi symbolisoi luetussa tekstissä maailmaa ja ensimmäinen askel kansan opettamiseen tapahtui, kun Kristus kutsui nämä apostolit palvelutyöhön. Maailman Luojaa ja ylläpitäjää ylistävä psalmi 104 kuvaa hyvin kauniilla tavalla vettä, josta puhuu myös päivän evankeliumi. Tämän psalmin kuulemme aina ehtoopalveluksen alussa.

Koko maa oli alkuaan veden peitossa, ikään kuin suuri meri. Psalmi kuvaa tätä sanoilla: ”Sinä peitit sen syvyyden vesillä kuin vaatteella” Ja vettä oli alkuaan valtavat massat, sillä psalmi kertoo edelleen että ”vuoria ylempänä seisoivat vedet.” Ja Herran käskyllä, Hänen nuhtelullaan vesimassat pakenivat ja maa paljastui näkyviin. Jumala pani ”rajan, jonka yli vedet eivät käy eivätkä palaja peittämään maata.” Näin psalminkirjoittaja kuvaa meille sitä, kuinka meret, mantereet, vuoret, laaksot lähteineen ja koko olevainen maailma, jonka me tunnemme, syntyi Jumalan luovalla sanalla.

Tämä Alkupsalmin teksti kuvaa runollisesti luomistyön ihmettä, sitä mikä on meille pelkistetymmässä muodossa tuttua jo 1. Mooseksen kirjan kuvauksesta: ”Ja Jumala sanoi: Kokoontukoot vedet, jotka ovat taivaan alla, yhteen paikkaan, niin että kuiva tulee näkyviin.” Näistä teksteistä tulee vahvana esiin järjestys, jonka Jumala on asettanut niin luonnolle, kuin myös meille ihmisille, jotka hän asetti asuttamaan ja hallitsemaan luontoa. Jumala loi myös kaikki vesieläimet, ”suuret merieläimet ja kaikkinaiset vedessä liikkuvat, vesissä vilisevät olennot, kunkin lajinsa mukaan.” Jumalan Henki liikkui vetten päällä ja teki kaiken vedessä olevan eläväksi.

Tämän päivän evankeliumi kertoi meille kalastajien arkisista askareista veden äärellä, Galilean järven rannalla. Pyhässä Raamatussa puhutaan usein vedestä. Muistamme, kuinka Israelin kansa pakeni Egyptistä halki Punaisen meren ja kuinka faaraon sotajoukot hukkuivat meren aaltoihin. Vesi kuvasi siinäkin kastevettä. Jumalan armovoima pyhittää näkymättömällä tavalla kastealtaan veden ja kastetta toimitettaessa tapahtuu aina sama ihme kuin Punaisella merellä: kastettu liittyy tai oikeammin pukeutuu Kristukseen ja faaraon joukkojen tavoin saa synti osakseen kuoleman ja hukkuu kasteveteen. Kastetusta tulee uuden Israelin, Kristuksen kirkon jäsen ja Jumalan lapsi.

Meillä on kirkossamme turvana myös toinen meri, jonka äärelle voimme mennä virkistäytymään ja puhdistautumaan saastasta, joka meitä likaa pahuuden muodossa. Se meri on Jumalansynnyttäjä. Jumalansynnyttäjän nimi Maria tarkoittaa merta. Jumalansynnyttäjä on meille armolahjojen meri. Meissä ei ole edes hyveiden pisaroita, mutta Jumalansynnyttäjä on mittaamaton hyvyyden ja armon meri.

Myös me ja meidän elämämme kuvaa autuaan Augustinuksen psalmitulkinnan mukaan merta. Alkupsalmissa sanotaan: ”Merikin, suuri ja aava – siellä vilisee lukemattomat laumat pieniä ja suuria eläviä.” Suuri ja aava meri on meidän sydämemme. Augustinus opettaa, että ihmisen sydän on syvä ja siellä on monenlaisia eläviä, lukemattomat laumat. Sieltä lähtevät meidän eläimelliset himomme, jotka saavat sydämemme levottomaksi ja lopulta järkyttymään. Jumalanäiti on armon syvä meri, mutta me olemme syntien pieniä ja suuria eläviä vilisevä meri. Ja näitä eläviä johtaa psalmissa mainittu merihirviö, itsekkyys. Se on kaiken synninteon perusta ja alkulähde. Mitä voimme tehdä tuolle itsekkyytemme merihirviölle? Yksin emme voi sitä kukistaa ja voittaa. Mutta Jumalan armo ja Pyhän Hengen voima voi vahvistaa meitä ja tehdä mahdottomalta näyttävän mahdolliseksi. Pyhä Henki toimii Kristuksen kirkossa eikä jätä sitä.

Maailman myrskyisälle merelle Kristus on asettanut turvaksemme aluksen, joka on pyhä kirkko. Se on avoinna kaikille meillä kastetuilla ja mirhalla voidelluilla kirkon jäsenille. Kirkkolaivassa meidän ei tarvitse pelätä pieniä aaltoja eikä suuria tyrskyjä, sillä aluksen kapteenina on Kristus itse, ja miehistönä hänen julistustyöhön kutsumat apostolit ja heidän seuraajansa. Apostolinen kirkkolaiva purjehtii kohti pelastuksen satamaa, kohti Jumalan valtakunta. Olkaamme ahkerasti ja aktiivisina siinä laivassa. Saapukaamme ahkerasti kuuntelemaan Kristuksen ja hänen pyhien apostoliensa opetusta jumalanpalveluksiin ja kiiruhtakaamme viivyttelemättä aina tilaisuuden salliessa ottamaan vastaan Kristuksen meille tarjoamaa kirkkolaivamme voiman lähdettä, Herran Pyhää Ehtoollista.

Aamen.

Piispa Arseni

(opetuspuhe Rovaniermellä toisena helluntain jälkeisenä sunnuntaina 22.6.2014)

Sunnuntai, Kesäkuu22, 2014
Comments Off

Puhe isä Reijolle

Kirjoittanut: Piispa Arseni

Kristuksessa rakas isä Reijo

“Tämä sana on varma: joka pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, tahtoo jaloon työhön.” (1.Tim.3:1) Tänä kesäkuun ensimmäinen päivä nämä pyhän apostoli Paavalin omalla kohdallaan todeksi kokemat, ja Timoteukselle kehotuksena osoitetut, sanat kävivät sinun kohdallasi toteen. Seurakunnan kutsusta ja Kaikkivaltiaan Jumalan armosta sinut asetettiin minun kätteni kautta kaitsijan työhön.

Tänä hetkenä on paikallaan tarkastella noita paria viimeksi lausumaani sanaa. Mitä merkitsee olla kaitsija, ja mitä sana ”työ” tässä yhteydessä tarkoittaa. Pappisvihkimyksen mysteerion kautta Jumala asetti sinut, isä Reijo, omalla suostumuksellasi, mutta haluan erityisen painokkaasti korostaa, että Kirkon kutsusta, ahkeroimaan seurakuntalaisten parhaaksi niissä tehtävissä joita sinulle osoitetaan. Niin kuin lammaspaimen, sinun tulee vartioida ja ohjailla sitä lauman osaa, joka vastuullesi osoitetaan. Tämä tehtävä käy vuosien saatossa raskaaksi, mikäli luulet kykeneväsi selviämään siitä omin voimin. Mutta tulet suorittaa sen ilolla ja kepein mielin, mikäli turvaudut rukoukseen ja pyydät aina voimaa kaitsijan tehtävääsi Jumalalta, joka on voimamme lähde. Pappeus on sanan myönteisessä mielessä työ. Se ei ole, eikä voi olla harrastus, koska kaitsija vastaa laumasta. Kaitsija ohjaa, opettaa ja kantaa Jumalan edessä vastuun työnsä tuloksista saaden aikanaan joko palkkion tai tuomion. Sait pantin, jota Sinulle antaessani lausuin: ”Ota tämä talletus ja varjele sitä Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemiseen asti, jolloin hän sen sinulta vaatii.” Muista lopun ikääsi nämä sanat ja elä sen mukaisesti, sillä vastaat työstäsi Kristuksen toisessa tulemisessa itse Kaikkivoimalliselle Jumalalle, meidän Herrallemme Jeesukselle Kristukselle.

Tähän päivään valmistautuessa olet varmasti lukenut pyhän Johannes Krysostomoksen pohdintoja teoksesta ”Kuusi kirjaa pappeudesta”. Siinä on monia epäilyksen mietteitä ja myös vastuksia näihin kiusaaviin ajatuksiin, joita myös Sinulla on varmasti tämän vihkimyksen edellä ollut. On varmaa, että edessäsi on paljon uutta opittavaa ja yhä vastuullisempia tehtäviä. Tartu niihin innolla ja luottaen Jumalan apuun. Mentorinasi Sinulla on kirkkoherra ja kaikissa kysymyksissä voit kääntyä myös minun puoleen.

Hyviä ohjeita ja voimaa palvelutehtävääsi saat lukemalla huolellisesti pyhän apostoli Paavalin kirjeitä Timoteukselle, joissa kerrotaan seurakunnanpalvelijalta edellytetyt ominaisuudet. Kirjeissä sanotaan muiden muassa, että kirkonpalvelijan on tunnettava uskon salaisuus, pidettävä omatunto puhtaana, pidettävä hyvää huolta lapsistaan ja perheväestään. Mutta kirjeissä sanotaan myös, että ne, jotka hoitavat virkansa hyvin, saavat arvostetun aseman ja voivat rohkeasti julistaa uskoa Kristukseen Jeesukseen. Kirjeissä opastetaan myös lukemaan seurakunnalle pyhiä kirjoituksia, opettamaan ahkerasti sekä valvomaan itseä ja omaa opetusta. (1.Tim.3:9,12-13; 4:13, 16)

Pappeutesi merkkinä saat kantaa rinnallasi ristiä. Se muistuttaa sinulle Herran pelastustyöstä, ristinkuolemasta ja ylösnousemuksesta, joista sinun tulee saamasi vihkimyksen nojalla julistaa. Mutta se muistuttaa myös siitä henkilökohtaisesta rististä, jonka sait tämän pappeuden mysteerion kautta kannettavaksesi. Ei turhaan ole papinristin takana lainaus pyhän apostoli Paavalin opetuksesta Timoteokselle: ”Näytä sinä uskoville hyvää esimerkkiä puheissasi ja elämäntavoissasi, rakkaudessa, uskossa ja puhtaudessa” (1. Tim. 4:12) Paavali myös kehottaa julistamaan sanaa, astumaan esiin sopivaan ja sopimattomaan aikaan, nuhtelemaan, moittimaan ja kehottamaan aina kärsivällisesti opettaen. (2.Tim. 4:2)

Pidä kirkkaana mielessäsi se, mikä on papin työtä ja muusta, sinällään ehkä kiinnostavasta ja hyvästä pidättäydy. Toimita ahkerasti, huolella, hartaudella ja kiirehtimättä jumalanpalveluksia ja toimituksia, joita Sinulta pyydetään. Opeta aina kun siihen vain osoittautuu tilaisuus ja lohduta, kun näet jonkun sitä kaipaavan. Ennen muuta, pidä hyvä huoli perheestäsi, sillä se on sinun työsi kivijalka ja vahva tausta. Ja kuten jo aiemmin sanoin, näissä tehtävissä suoriutumisesta tulet lopulta tekemään tiliä Kaikkivaltiaan ja oikeudenmukaisen tuomarin edessä. Jumala sinua auttakoon ja antakoon sekä ymmärrystä että voimaa tähän entistä vaativampaan, mutta pyhään tehtävääsi.

Piispa Arseni

(Piispa Arsenin puhe isä Reijon papiksivihkimyksessä Kajaanissa 1.6.2014)

Sunnuntai, Kesäkuu1, 2014
Comments Off

Halvaantuneen sunnuntai

Kirjoittanut: Piispa Arseni

Kristus nousi kuolleista!

Päivän evankeliumijaksossa kerrotaan Jerusalemissa sijainneesta vesialtaasta, jota heprean kielellä kutsuttiin Betesdaksi. Sitä reunusti viisi pylväshallia ja altaan vettä pidettiin ihmeitä tekevänä eli parantavana. Tämä sen vuoksi, että aika ajoin enkeli laskeutui altaaseen ja kuohutti veden. Joka ensimmäisenä astui kuohuvaan veteen, parani mistä taudista tahansa. Sen vuoksi pylväskäytävillä lepäili mitä erilaisimpia sairauksia potevia, jotka odottivat hetkeä, jona enkeli laskeutuisi veteen ja saisi sen kuohumaan. Ja sairaiden joukossa oli, kuten evankeliumikertomuksesta kuulimme, halvaantunut mies, joka odotti parantumista. Hän oli ollut liikuntakyvytön jo peräti kolmekymmentä kahdeksan vuotta, eikä hänellä ollut ketään joka olisi auttanut häntä veteen, kun vesi kuohahti. Mutta halvattu sai lohdutuksen. Hänelle, jolla ei ollut auttajaa Jumalan Poika tuli ja tarjosi apuaan. Kristus paransi hänet sanoen:
”Nouse, ota vuoteesi ja kävele.”

Miksi luemme nyt pääsiäiskaudella tässä sunnuntailiturgiassa tämän evankeliumijakson? Teemme sen kahdesta syystä. Ensiksikin pääsiäinen oli alkuaan suuri kastejuhla ja sekä ennen kastetta, että myös kasteen jälkeen kastetuille annettiin uskonnollista opetusta. Eräs tapa opettaa oli Johanneksen evankeliumin lukeminen ja sen selittäminen. Sillä kastetut saatiin tietoisiksi kasteen syvällisestä merkityksestä heille. Päivän evankeliumissa mainittu Betesdan lammikko voidaan tulkita kuvaavan kasteastiaa. Viisi pylväshallia kuvaa maailman viittä maanosaa, joille viedään sanomaa ylösnousseesta Vapahtajasta, että ihmiset kasteen kautta tulisivat Jumalan lapsiksi. Betesdan pylväskäytävillä lepäsi sairaita, jotka hakivat parannusta vedestä ja viiden maanosan ihmiset hakeutuvat kasteelle parantuakseen synneistään. Betesdan altaalla enkeli kuohutti veden, mutta kasteastian äärellä enkelin palvelusta suorittaa pappi ja pyhittää veden kasteen mysteeriota varten. Betesdan altaan veteen sen kuohahtamisen jälkeen ensin ehtinyt parani sairauksistaan, mutta kasteveteen kolme kertaa upotettu tulee Jumalan lapseksi ja parantuu synneistään.

Näin tämä pääsiäiskaudella luettu halvaantuneen parantumisesta kertova evankeliumijakso viittaa kasteeseen ja siihen, että pääsiäinen on perinteisesti ollut opetettavien kastejuhla. Meille tämä kertomus muistuttaa omasta kasteestamme ja siitä suuresta armosta, jonka kasteessa olemme saaneet ja kuinka meidän tulee koko kasteen jälkeinen elämämme jatkaa kasteopin saamista. Olemme saaneet syntyä kaksi kertaa; ensimmäisen kerran lihallisesta äidistämme ja olemme sen myötä myös kuolevaisia ajallisen mittapuun mukaan. Toisaalta Kirkkoäiti on ottanut meidät vastaan ja olemme saaneet kastealtaassa kuolla menneelle ja syntyä uudestaan kristittyinä Jumalan lapsina. Meidän tulee muistaa uudestisyntymisemme kasteessa ei ainoastaan tänään, vaan jatkuvasti. Tämä sen tähden, ettemme lankeaisi syntiin. Tästähän Herra varoitti parantamaansa halvattua sanoen: ”Älä enää syntiä tee.” Myös apostoli Johannes opettaa ensimmäisessä lähetyskirjeessään, ”ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä; vaan Jumalasta syntynyt pitää itsestänsä vaarin.”

Halvatusta kertova evankeliumijako luettiin tänään toisaalta siksi, että Betesdan altaassa tapahtui myös Pyhän Hengen kaste. Voimme nähdä siinä mirhalla voitelun mysteerion, koska siinä saamme Pyhän Hengen. Pääsiäisen jälkeinen aika on matkaa kohti Helluntaita, kohti Pyhän Hengen kastetta. Aivan kuten Betesdan pylväshallissa lepäävät sairaat odottivat enkelin laskeutuvan altaaseen, samoin me odotamme pääsiäisen jälkeen Helluntaita ja Pyhän Hengen vuodattamista. Ja Kirkko valmistaa meitä jumalanpalvelusten kautta ottamaan asiaan kuuluvalla tavalla vastaan tämän suuren juhlan. ”Ottakaa vastaan Pyhä Henki”, sanoi ylösnoussut Herra opetuslapsilleen. Me olemme saaneet ottaa Pyhän Hengen vastaan mirhavoitelussa, mutta myös kadottanet sen armon langetessamme synteihin. Pyhä Henki kuvataan Raamatussa tulisina kielinä ja kyyhkysenä, koska kyyhkystä pidetään puhtauden vertauskuvana. Epäpuhtaassa sydämessä ei Pyhä Henki asu. Mutta taistelemalla sydämen puhdistamiseksi himoista voimme saada Pyhän Hengen uudestaan luoksemme tässäkin pyhässä liturgiassa.

Aivan kuten halvaantunut odotti altaan äärellä enkelin laskeutuvan taivaasta, niin mekin nyt yhdessä odotamme Pyhän Hengen laskeutuvan alttaripöydälle kannettavien ja pyhitettävien lahjojen ja meidän päällemme. Emme siis rukoile Pyhää Henkeä vain pyhitettäviin lahjoihin, vaan myös meille itsellemme. Tämän toteutumisesta iloitaan ja sitä julistetaan ehtoollisen nauttimisen jälkeen veisaten: ”Me näimme totisen valkeuden, otimme vastaan taivaallisen Hengen…” Pyhän liturgiapalveluksen jälkeen, kun olemme osallistuneet pyhästä ehtoollisesta, olemme Pyhän Hengen kantajia ja hengellisesti parantuneita ja voimme evankeliumikertomuksen halvatun tavoin ottaa vuoteemme ja kävellä.
Aamen

Piispa Arseni

(11.5.2014 Rovaniemellä Lapin seurakunnan tarkastuksessa pidetty opetuspuhe)

Sunnuntai, Toukokuu11, 2014
Comments Off
Seuraava sivu »